Ammattimainen tuliesiintyjä palveluksessanne

Vuosien kokemuksella ja  mestarillisella tulenhallinnalla syntyy unohtumaton tulishow, jonka lämpimän tunnelman kruunaavat näyttävät temput ja energinen musiikki. Tamperelainen tulitaiteilija Tommi Henttinen esittää hiottuja valmiita kokonaisuuksia useilla eri tulivälineillä. Esityksiä voidaan räätälöidä asiakkaan toiveiden mukaan. Kysy tarjous!

Tulen kajo

Tuli on mystinen, arvaamaton ja eloisa. Sen lämpö ja valo kiehtoo niin, että sitä voisi katsella tuntikausia. Samalla tulen vaarallisuus jännittää ja sen riistäytyminen huolettaa. Siksi sen kanssa toimiessa on aina hereillä, virittynyt ja varovainen. Tulen liike saa aikaan kiehtovia muotoja ja sen suuruus voimaannuttaa.

Sen vierellä on elossa.

Trubaduuri käytettävissänne

Soittoa ja laulua on mahdollista yhdistää myös tulishowhun tai tilata sen lisäksi esimerkiksi trubaduuriesitys. Teen tulishowt usein omaa tuotantoani olevan Teosto-vapaan musiikin tahtiin ja sävellän uusia kappaleita tuleviin esityksiin. Ohjelmistossani on musiikkia klassisesta, tanssimusiikkiin ja rockiin monilla eri kielillä.

Tulijuhlat

Tulishow sopii monenlaiseen tilaisuuteen: häihin, polttareihin, syntymäpäiville, lastenjuhliin, valmistujaisiin tai vaikka festivaaleille. Tuli on myös tärkeässä osassa vuoden juhlapäivissä, kuten juhannuksen ja pääsiäisen kokoissa, sekä venetsialaisten ja uudenvuoden ilotulituksissa. Juhlatulien ympärille keräännytään kohtaamaan toisia ja nauttimaan valosta ja lämmöstä.

Pyydä tarjous

Täytä vähintään tähdellä merkityt kentät.

Esityksen hinta sovitaan aina keikkakohtaisesti. Hintaan vaikuttavat esimerkiksi esityksen kesto, matkakulut ja esiintyjälle kenties tarjottu ruoka. Tulishown kesto on tavallisesti n. 15 minuuttia ja trubaduuri keikan yhden setin 45 minuuttia.

Keikkapyynnön tekeminen: Täytä lomakkeen kohdat ja paina lähetä, niin otan muutaman päivän kuluessa yhteyttä. Lomakkeella tehty tarjouspyyntö sellaisenaan ei sido kumpaakaan osapuolta.

Yhteystiedot

Tommi Henttinen
tommi@tulishow.fi