Musiikki

Tulista sielunruokaa

Tulishow-esiintymisen lisäksi olen Tamperelainen muusikko. Soittamisen ohella sävellän ja sovitan musiikkia esityksiin, lauluyhtyeille ja muille kokoonpanoille. Monia sävellyksiäni kuullaan tuliryhmä Flamman esityksissä, joihin olen säveltänyt musiikkia vuodesta 2013 lähtien.

Oikeita tapoja on kuitenkin yhtä paljon kuin tekijöitä ja kuulijoita, ja juuri se tekee musiikista aina uutta ja yllättävää.

Hyvä musiikki on kuin ruoka: herkullisimmat kokonaisuudet syntyvät usein yhdistelemällä maukkaimpia tyylejä ja parhaita raaka-aineita juuri oikealla tavalla. Oikeita tapoja on kuitenkin yhtä paljon kuin tekijöitä ja kuulijoita, ja juuri se tekee musiikista aina uutta ja yllättävää.  Toisen suusta sama kappale voi kuulostaa yhtäkkiä tuoreelta ja kiinnostavalta tai innostavalta ja energiseltä.


”Time is the fire in which we burn.”
-Delmore Schwartz